Kirjoittaessani feministisen yliopistopedagogiikan kurssin blogiin olen ollut palkkatyöstäni 1,5 kuukautta opintovapaalla. Minulla oli onni saada apuraha täysipäiväiseen väitöskirjatyöhön ja olen tästä rahoittajalleni tietysti kiitollinen. Rahaa kuitenkin menee nopeammin kuin sitä tulee.
Erilaisten säätiöiden apurahat mahdollistavat suurimman osan väitöskirjojen toteutumisesta humanistis-yhteiskuntatieteellisillä aloilla Suomessa. Totta kai osa tohtoriopiskelijoista saa ihan palkkaakin esimerkiksi yliopistojen tohtorikouluilta, mutta eivät läheskään kaikki.
Väitöskirjatyöhön suunnatut apurahat pyörivät siinä 22 000–25 000€ välillä. Siis vuodessa. Ei kovin paha, kyllä sillä selviää, vaikka joillain aloilla samanlaisia summia tienataan kuukaudessa. En kuitenkaan itse halua niille aloille, ja olisi oman blogikirjoituksen tai blogin paikka jos lähtisimme purkamaan eri alojen arvostusta ja niistä maksettuja korvauksia.
Apurahan vertaileminen palkkaan on muutenkin vähän turhaa joidenkin mielestä, koska kyse on erilaisesta tulomuodosta, mutta vertailen silti ihan omaksi kiusakseni. Vertailu antaa perspektiiviä.
Tilastokeskuksen mukaan suomalaisten ”kokoaikaisten palkansaajien kokonaisansioiden mediaani oli vuoden 2013 lokakuussa 2 928 euroa”. Keskiarvo puolestaan oli 3 284€. (1)
Kun vähennän vuosiapurahastani lakisääteiset vakuutusmaksut ja ne pienet verot, jotka apurahaani kohdistuu, jää minulle käteen noin 1600€/kk. Ennen vähennyksiä summa on n. 1833€/kk.
Maisterin papereillani saan siis laskutavasta riippuen 1100–1500euroa vähemmän kuussa kuin keskiverto suomalainen. (2) Tässä en huomioi sellaisia tekijöitä, kuin koulutustaso tai sukupuoli.
Olin tietysti tietoinen siitä, etteivät apurahat ole suuria. Tämän takia olin etukäteen ottanut muita töitä täysipäiväsen väitöskirjatyöni rinnalle. Apurahani myöntäjä sallii tietyn verran sivutöitä, joten opetan ensi kuussa yliopistolla sadan hengen luentokurssin. Kyseessä on ensimmäinen massakurssini, joten onneksi jaan vastuun toisen opettajan kanssa. Työstä saan korvausta n. 600€ bruttona.
Opettaminen on osa yliopiston tehtävää ja pidän sitä erittäin tärkeänä, mutta tosiasia myös on, että opetukseen valmistautuminen vie paljon aikaa – etenkin ensikertalaiselta. Kurssin lähestyessä minun pitää tehdä ajanhallinnallisia päätöksiä.
Tähän mennessä olemme kokoustaneet toisen opettajan kanssa, suunnitelleet kurssin sisältöjä ja lukeneet sekä valinneet tekstejä opiskelijoiden luettavaksi. Olen kirjoittanut ensimmäiset pohjat omille luennoilleni ja suunnitellut kurssilla tehtävän ryhmätyön sisältöjä, yrittäen tehdä siitä opiskelijoiden näkökulmasta kiinnostavaa ja pedagogisesti mielekästä. Työtunteja on mennyt kymmeniä.
Feministisen pedagogiikan kurssilla olemme käyneet läpi apuvälineitä, jotka helpottavat hahmottamaan opetusta ja miettineet tapoja tehdä opetuksesta mielenkiintoista, inspiroivaa ja oman näköistä. Kurssi on toisaalta myös saanut ymmärtämään, mitä kaikkea hyvän opetustapahtuman tekeminen edellyttää.
Nämä tiedot mielessäni olen nyt niiden kysymysten äärellä, jossa niin monet opettavat tutkijat ovat olleet ennen minua:
teenkö opiskelijoiden kannalta parhaan mahdollisen kurssin, silläkin riskillä, etten ehdi työstää väitöskirjaani? Vai keskitynkö tutkimiseen, joka on pääasiallinen työtehtäväni, suoriutuen opetuksesta rimaa hipoen? Vai teenkö, kuten niin monet muut akateemiset ja luovun arki-illoista tai viikonlopuista, jotta voin sekä toteuttaa opetusta itseäni tyydyttävällä tasolla ja samanaikaisesti edistää väitöskirjaani?
Nousevathan vuoden 2015 kuukausituloni opetuksen ansiosta 1650 euroon.
****
(1) http://tilastokeskus.fi/til/pra/2013/pra_2013_2014-10-14_tie_001_fi.html
(2) Tämä näkyy myös verotuksessa, joka tasoittaa nettotuloja.
Kiitos Nina, toit esille tärkeän puolen yliopisto-opettamisen ja ehkä erityisesti feministisen opettamisen problematiikasta. Raha- ja aikakysymys petaa hyvin Tampereen teemoja, ja siitä on tärkeää puhua. Pitäisi puhua enemmänkin. Monestihan ajatellaan, että sukupuolentutkijat ovat niin omistautuneita työlleen, että tekevät sitä vaikka ilmaiseksi. "Kutsumustyöstä" ei ehkä oleteta saatavan yhtä suurta korvausta kuin "tavallisessa työssä" ja aloilla, joilla työt tehdään yhdeksästä viiteen ja muuten ollaan vapaalla. Akateeminen ihminen ei kai koskaan ole vapaalla, ja jatkuva maailman tarkasteleminen sukupuolentutkimuksen antamien silmälasien läpi on toki rikkauskin. Mutta yhtä totta on, että kyse on aina valinnoista: jos otan ylimääräisen kurssin opettaakseni, se on pois jostakin muusta - väitöskirjasta, vapaa-ajasta, perheen tai ystävien kanssa vietetystä ajasta. Olisi tietenkin kohtuullista, että menetetystä ajasta saisi rahallisen korvauksen vielä sen lisäksi, että sukupuolentutkimuksen opiskelijoiden opettaminen on usein vallan palkitsevaa :).
VastaaPoistaOdotan innolla opetuksen alkua, mutte tein tästä tietoisesti raha ja aika -kysymyksen. Onneksi on myös noita muita näkökulmia, jotka tosiaan motivoivat. :)
VastaaPoistaItsellänikin asia on hyvin ajankohtainen. Missä kohtaa pitää lakata odottamasta myönteistä apurahapäätöstä ja hakea palkkatyötä? Minkä verran on mahdollista taiteilla keikkatyön ja väitöskirjan tekemisen välimaastossa ja missä vaiheessa toinen alkaa syödä toista? Kuinka paljon olen valmis laittamaan henkisen lisäksi myös taloudellisesti peliin väitöskirjan takia?
VastaaPoistaKiitos kirjoituksesta Nina! Tää joko tai -asetelma ei ole todellakaan hedelmällisin. Mutta kuten toit esiin, on paljon motivoivia tekijöitä, jotka saavat jatkamaan.
VastaaPoista