"Blogi jonka melkein (tarkoituksella) unohdin - IN:n kirjoitus

I.N. kirjoittaa (postaan tämän hänen puolestaan):

Blogi jonka melkein (tarkoituksella) unohdin

”Ai niin, kun sinä olit se somevammainen” totesi eräs tuttavani nauraen.

Vain viikkoa myöhemmin toinen ystävänä kysyi minulta perusteluja sille miksi en ole facebookissa. Ymmärrän kyllä olevani antiikkinen, ehkä jopa hieman epäilyttävä kun en hyödynnä sosiaalisen median palveluita; minulle ei ole facebook tiliä, en blogga, en ole instagramissa enkä twitterissä. Siitäkin huolimatta kommentit kummastuttivat. Vammaisella tarkoitettaan henkilöä, joilla on ”pitkäaikainen ruumiillinen, henkinen, älyllinen tai aisteihin liittyvä vamma, jonka vuorovaikutus erilaisten esteiden kanssa voi estää heidän täysimääräisen ja tehokkaan osallistumisensa yhteiskuntaan yhdenvertaisesti muiden kanssa” (YK Convention on the Rights of Persons with Disabilities). Sosiaalisesta mediasta on tullut jokapäiväinen viestintäkanava, mutta onko siitä jo tullut niin merkittävä, että sen ulkopuolelle jättäytyminen estää täysimääräisen ja tehokkaan osallistumisen yhteiskuntaan? Voidaanko sosiaalisen median ulkopuolelle tarkoituksella jättäytyviä tai jääneitä vaatia perustelemaan tekemättä jättämisensä?

Postmodernissa feministisessä keskustelussa yksityinen on poliittista, mutta sosiaalisessa mediassa yksityinen on usein ainoastaan julkista. Sosiaalisen median kuvat ja tekstit näyttävät miten arkea ja juhlaa eletään, mitä ruokaa pitää syödä ja miten koti pitää sisustaa. Luonnollisesti vaatimassa on myös markkinavoimat, jotka klikkausten perusteella keräävät tietoa ja lähettävät mainoksia suoraan älylaitteelle jokaisen käyttäjän olohuoneeseen, työhuoneeseen, vessaan, erävaellukselle tai missä käyttäjät ikinä sattuvatkin olemaan. Väärin tekeminen sosiaalisessa mediassa voi olla jopa vaarallisempaa kuin reaalimaailmassa. Väärä mielipide lynkataan ja samoilla vauhdeilla uhataan lynkata myös väärään mielipiteen kirjoittaja. 

 Samaan aikaan varjopuolien kanssa sosiaalisella medialla on valtava voima. Sen avulla on saatu aikaiseksi mielenosoituksia jotka ovat levinneet Kanadasta, Latinalaiseen Amerikkaan, Eurooppaan, Aasiaan ja täyttäneet kadut myös Suomessa. Sen avulla on löydetty vertaistukiverkostoja, puututtu epäkohtiin, vapauduttu vankilasta, saatu apua ja neuvoja ja löydetty puolisoita. Sen avulla on tuotu tutori toisella puolella Eurooppaa läsnä olevaksi luokkahuoneeseen.

Kaikista eduista huolimatta ei ole ongelmatonta napata sosiaalisen median palveluita opetuskäyttöön. Monet palvelut, siitä huolimatta miten viattomilta ne näyttävät tuovat muassaan lieveilmiöitä, joihin ei voi vaikuttaa. Ajatus, että opiskelijoiden pitää jakaa mielipiteitään julkisesti internetissä, tuntuu hurjalta. Tekstit ovat voimakkaita ja niillä voidaan vaikuttaa, mutta vaikuttamisen ja osallistumisen edellytys opintopisteitä vastaan tuntuu liioittelulta jopa feministisen tutkimuksen kentällä.  Jos mielipide on julkinen, se voidaan myös julkisesti avata, repiä kappaleiksi, tuomita ja väärin ymmärtää. Sosiaalinen media on mylly jonka vaikutuksia tai suuntaa ei voi ennakoida, eikä sitä voi pysäyttää. Se voi toimia käyttäjänsä eduksi mutta myös kääntyä tätä vastaan. Harkintaa ja varovaisuutta!