Intensiivinen sukellus kieleen ja kulttuuriin

Minulla on nyt takanani kuukausi elämistä Viron kauniissa, historiallisessa ja sopivan pienessä yliopistokaupunki Tartossa, jossa vietän perheeni kanssa tämän kevään. Aloitimme asettumisen uuteen kotikaupunkiin kolmen viikon mittaisella intensiivikielikurssilla, jolla joka arkipäivä opiskeltiin viron kieltä kolme tuntia opettajan johdolla ja iltapäivällä kurssiin kuului vapaa-ajan kulttuuriaktiviteetteja kansantanssin opettelusta museokierroksiin.

Olen siitä onnellisessa asemassa, että olen täällä päässyt heti soveltamaan oppimaani arjen kohtaamisissa. Oppituntien välissä olevalla tauolla kipaisimme kadun ylitse kohvik Werneriin pyytäen „Mulle kohv ja seenepirugas, palun“. Iltapäivällä haen lapsen päivähoidosta ja hoitaja, joka puhuu ainoastaan viroa kertoo heidän syöneen hommikul kaeraputru, lõuna ajal hernesuppi ja õhtul võileib piimaga. Luen horoskoopit Postmees-lehdestä, kuuntelen paikallisia radiokanavia ja yritän käyttää uutta kieltä niin paljon kuin mahdollista - olen pettynyt aina silloin kun tarjoilija vaihtaa englantiin tai suomeen(!). Oli mukavaa tavata samat naamat joka aamu ja huomata kaikkien kehittyminen ja oppiminen. Kun olimme paikalla samalla porukalla samaan kellonaikaan joka päivä, asetuimme uuteen ympäristöön ja saimme varmasti paremmin elämänrytmistä kiinni sen sijaan, että olisimme käyttäneet tämän kolmen viikon intensiiviajan vain kaupungin ihmettelyyn ja haisteluun itsenäisesti.

Intensiivikurssin, noh se intensiivisyys, ja tiettyyn aiheeseen tiiviisti paneutuminen, antaa PALJON, mutta riskinä on intensiivijaksosta uupuminen ja opitun työntäminen taka-alalle. Nyt kaksi viikkoa omia töitä (suomeksi) tehtyäni, tuntuu kuin jo opittu sanavarasto olisi kadonnut mielestä ja jännittää kuinka ensi viikolla alkavalla II-kielikurssilla pärjään. Ja intensiivioppimiseen tottuneena, mietin ennen kaikkea sitä, kuinka jatkossa osaan opiskella, kun oppitunteja on vain kahdesti viikossa.

Heitänkin teille kysymyksen, miten intensiivikurssi toimii yliopistokontekstissa parhaiten? Esimerkkini intensiivisestä uuteen ympäristöön hyppäämisestä tiiviin kielen ja kulttuurin opiskelun myötä on toisenlainen rutistus kuin monien teoreettisten akateemisten sisältöjen imeminen lyhyessä ajassa. En ole koskaan opettanut intensiivikurssilla, mutta olen ollut opiskelijana muutamilla intensiivikursseilla yliopistourani aikana. Monesti ne ovat olleet sukupuolentutkimuksen kursseja, ja niiden kohdalla on usein kyse siitä, että kurssia pitää vieraileva opettaja, jonka vuoksi aikataulu on niin tiukka. Sellaisissa tilanteissa on itselleni ollut parasta, mikäli opittua on päässyt käyttämään samoin tein esimerkiksi kurssin tehtäviin soveltaen, ettei opittu tieto ole hukkunut intensiivisen väsymyksen alle.

Myös tämä fempeda-kurssimme on intensiivikurssi, sen jakautuessa tiiviisiin työskentelyjaksoihin. Meidän opiskelijoiden kokemus on mielestäni ollut juurikin edellä mainitsemani kaltaista: olemme oppineet paljon lyhyessä ajassa, mutta kaiken sulattaminen vie oman aikansa.

Millaisia kokemuksia teillä on intensiivikursseista, niiden opettamisesta ja sellaisella oppimisesta? Löytyykö feministisestä pedagogiikasta erityisiä välineitä intensiivikurssin vetämiseen?